Pisimmillään elämä on vain sata vuotta eikä edes yksi ihminen tuhannesta elä siihen ikään. Oletetaan että joku elää. Lapsuus ja vanhuudenhöperyys vievät puolet siitä ajasta. Toisesta puolesta melkein puolet haaskautuu nukkumiseen öisin ja nokkauniin päiväsaikaan. Ja melkein puolet vievät särky, sairaus, suru, tuska, kuolema ja kuolemantapaukset perheessä. Arvelisin, että (jäljelle jäävien) kymmenen tai vähän yli kymmenen vuoden aikana ihmisellä on tuskin yhtä tuntia, jonka aikana hän on täysin tyytyväinen ja ainaisista huolista vapaa. Mikä sitten on elämän tarkoitus? Elämä on vain kauneudesta ja vauraudesta,äänestä ja väristä nauttimista varten. Mutta kauneuteen ja vaurauteen ei ole helppo uppoutua...Maine saa meidät kulkemaan eteenpäin ja laki pakottaa meidät peräytymään. Hermostuneesti me ponnistelemme saavuttaaksemme onttoa hetken mainetta ja yritämme järjestää kaiken niin, että voisimme pitkittää kunniaamme jatkumaan kuoleman jälkeenkin. Koko tarmollamme suhtaudumme äärimmäisen varovasti kaikkeen mitä korvillamme kuulemme ja silmillämme näemme. Murehdimme mikä on oikein tai väärin ruumiillemme ja mielellemme. Tähän hukkuu täydellinen onnellisuus vuosien kiitäessä ohitse, emmekä pysty vapautumaan edes yhden tunnin ajaksi. Mikä ero on tällä ja sillä, että on sisimmässä vankilassa kaksinkertaisissa kahleissa?

Lieh Tzu 7:1b kolmas vuosisata eKr.

Lähde. Taolaisuus, Martin Palmer